Tietoja

Julkaistu: 17 joulukuu 2025

Raamattu tarjoaa meille usein aikamoisia haasteita. Jotkut asiat näyttävät siellä ristiriitaisilta ja se pakottaa meitä pohtimaan, että miten tuo asia oikeasti on. Otan esimerkin. Raamattu opettaa meille, että Jumala rakastaa maailman jokaista ihmistä. Toisessa kohdassa kuitenkin kerrotaan, että Jumala halusi tuhota ihmiset vedenpaisumuksella tai toisaalla Jeesus opettaa helvetistä, johon pahat ihmiset syöstään. Tässä kohtaa meidän on pakko kysyä, että miten Jumala on yhtä aikaa niin rakastava ja kuitenkin valmis tuomitsemaan syntiset. Jos emme osaa ratkaista tätä kysymystä, olemme ongelmissa Raamatun kanssa, emmekä pysty päästämään Jumalaa lähellemme. Itse tarjoan tähän ongelmaan yksinkertaista ratkaisua: Synti on paljon pahempi asia, kuin me sen ymmärrämme. Se on niin paha asia Jumalan silmissä, että Hän työskentelee vain sen vuoksi, että saisi mahdollisimman monta ihmistä vapaaksi synnistä. Jumalan silmissä fyysinen kärsimys tai kuolema eivät ole pahimpia asioita, vaan synti, joka tuhoaa ihmisen sisältä käsin.

Mutta nyt haluan viedä meidät toisen haasteen eteen. Jeesus vieraili Marian ja Martan kodissa. He olivat sisaria ja Martta alkoi palvella vieraita ahkerasti, kun taas Maria istuutui Jeesuksen lähelle kuuntelemaan Jeesuksen opetusta. Hetken päästä Martta kysyi Jeesukselta: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan vieraita? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Luuk.10:40 Kun ajattelemme käytännöllisesti, niin voisimme pitää hyvin tärkeänä, että Martta saisi apua vieraiden palvelemiseen. Jeesus kuitenkin vastaa Martalle näin: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet monista asioista, mutta vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” Luuk.10:41-42 Nuo lauseet eivät olleet varmastikaan kovin mieltä ylentäviä Martan korvissa.

Myöhemmin pääsiäisviikolla, kun Jeesuksella oli varmasti paljon asioita murehdittavana, Hän pesee 12 opetuslapsensa jalat ennen viimeistä ateriaansa. Ajattelisin, että Hänellä oli aivan tarpeeksi taakkaa, kun tiesi, mitä oli tulossa. Hän ihan kirjaimellisesti kantoi koko maailman huolia harteillaan, mutta silti Hän tarjoutui pesemään opetuslasten jalat. Ja Pietarin estellessä, Hän sanoo, ettei Pietarille ole osuutta Jeesuksen kanssa, jos ei hän anna Jeesuksen pestä hänen jalkojaan. Pestyään jalat Jeesus vielä sanoo: ”Minä olen antanut teille esikuvan, että tekisitte niin kuin minä olen tehnyt teille.” Joh.13:15 Yhtäkkiä palveleminen oli noin tärkeätä! Marian ja Martan talossa se ei vaikuttanut tärkeältä. Miten nämä kaksi kertomusta voi sovittaa yhteen? Toisessa kohtaa näytti olevan parempi vain istua Jeesuksen jalkojen juuressa ja toisessa kohdassa tuo palveleminen nostetaan suureen arvoon. Miltä Martasta tuntui kuulla myöhemmin Jeesuksen palvelemisesta ennen pääsiäisateriaa?

Luulen, että moni uskova on käytännön tasolla pyöritellyt tätä monella tavalla. Raamattu opettaa meitä palvelemaan, auttamaan ja tekemään asioita toisten hyväksi. Mutta toisaalta Raamattu opettaa meitä myös menemään omaan kammioomme ja viettämään aikaa Jumalan edessä. Kokeilepa rukoilla säännöllisesti joka päivä tunnin! Varsinkin jos olet työelämässä ja sinulla on perhettä, tuo tunnin rukoushetki Jumalan läheisyydessä päivittäin vie sinulta mahdollisuuden palvella ihmisiä melkein kokonaan. Monesti sellainen ihminen, joka ei ole niin hengellinen eikä kaipaa yhteyttä Jumalan kanssa, ehtii tekemään monenlaista muiden ihmisten hyväksi. Sivusta seuratessa voisi ajatella, että nuo Martat ovat paljon parempia ihmisiä. Voi näyttää itsekkäältä, jos joku haluaa viettää aikaa yksikseen Jumalan edessä joka päivä, kun olisi niin paljon huolehdittavaa ja tehtävää. Jotkut ovat keksineet, että pystyvät rukoilemaan töidensä lomassa tai automatkoilla niin, että elämä saakin olla kiireistä.

Meille luodaan nykypäivänä sellaista ihannetta, että sitä on ehkä mahdoton koskaan toteuttaa. Meidän kuuluu tehdä työmme hyvin ja edetä uralla, olla välittäviä vanhempia, jotka kuskaavat lapsiaan kaikkiin heidän haluamiinsa harrastuksiin, koti täytyy olla aina siisti ja kaiken keskellä meidän kuuluu kehittää itseämme ihmisenä, pitää kunnostamme huolta, pysyä selvillä maailman tapahtumista ja trendeistä jne. Tähän kun lisätään, että meidän kuuluisi olla aktiivisia seurakuntalaisia ja ylläpitää henkilökohtaista uskonelämää niin yhtälö alkaa olla mahdoton.

Jeesus huomautti Martalle, että tämä huolehti ja hätäili monista asioista. Jeesuksen mukaan vain yksi oli tarpeen. Maria istuskeli siinä Jeesuksen jalkojen juuressa ja opetus on meille hyvin yksinkertainen. Elämää kuuluu rakentaa Jeesuksen jalkojen juuresta käsin. Kaikki palveleminen ja touhuaminen ei ole ollenkaan hyödyllistä. Jeesuksen läheisyydessä meille kirkastuu se, mikä on oikeasti tärkeätä. Jeesus ei opeta meitä laiminlyömään lähimmäisiämme. Mutta Hän ei opeta meitä myöskään pätemään ja tekemään asioita itsemme tähden. Ihmisen, joka lepää Jeesuksen rakkaudessa, ei tarvitse kiillottaa omaa sädekehäänsä. Hänen ei tarvitse tehdä mitään siksi, että olisi parempi ihminen. Jeesuksen rakkaudessa lepäävä voi keskittyä rakastamiseen, jossa rakkauden kohde on tärkeä eikä oma ego.

Joulu on myös aikaa, jolloin Martat ja Mariat paljastuvat. Martoille on tärkeätä huolehtia kaikki viimeisen päälle. Jouluaattona he luultavasti ovat väsyneitä, mutta tyytyväisiä, kun kaikki on tehty valmiiksi. Mariat ottavat rauhallisemmin. He odottavat levollista ja rauhallista joulua, jossa tärkeintä ei ole olosuhteet, vaan yhteys Joulun Herraan. Olen miettinyt, että miltä joulu näyttäisi kodeissa, jos jokainen Martta kävisi läpi jokaisen perinteensä kohdalla, että onko se oikeasti tärkeä. Tuoko joulukortti oikeasti aidon välittämisen tunteen niihin koteihin, joihin sarjatuotannolla ne kortit väkerrämme? Kokeeko se ihminen oikeasti tulleensa rakastetuksi, kun annamme hänelle taas ne tietyt lahjat, vaikka hän on jo viisi vuotta sanonut, ettei tarvitse mitään? Onko kaikki jouluruoan lajit oikeasti tarpeellisia sillä yhdellä aterialla, joka ahdistaa monia jo etukäteen, koska ei pysty yhdeltä istumalta syömään niin paljoa? Ketä varten noudatamme niitä perinteitä, joista on tullut oikeasti puuduttavia?

Joulun Herra rakastaa meitä suunnattoman paljon. Hänen rakkautensa voi hoitaa meitä niin ihmeellisesti, että koko elämämme muuttuu. Uskon, että Hän juhlan päähenkilönä toivoisi, että keskittyisimme ennen kaikkea aitoon välittämiseen ja karsisimme kaiken ylimääräisen pois.

Nämä Jeesuksen sanat ohjaavat meitä uudenlaiseen elämään:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sielullenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani on kevyt.” Matt.11:28-30

Siunaten
Joni

Tietoja

Julkaistu: 25 marraskuu 2025

Raamatussa on hyvin traaginen kertomus Simsonista ja Delilasta Tuomarien kirjassa. Simson oli Jumalan valittu ase auttamaan Israelia vapaaksi heidän sortajistaan eli filistealaisista. Hän oli Jumalan nasiiri eli hän oli vihkiytynyt Jumalalle askeettilupauksella. Tuohon vihkiytymiseen kuului, ettei hän juonut viiniä eikä väkijuomia, ei syönyt mitään saastaista ja, ettei hänen hiuksiaan leikattu koskaan. Simsonin kasvettua aikuiseksi, Jumala siunasi häntä ja alkoi vaikuttaa hänessä. Herran henki tuli monissa tilanteissa Simsonin ylle niin, että hän pystyi tekemään suuria tekoja. Hän voitti paljain käsin leijonan, otti 300 kettua kiinni ja pystyi voittamaan yksin jopa tuhat miestä pelkällä aasin leukaluulla.

Simsonin heikkous näytti olevan jatkuvasti, että hän rakastui sellaisiin naisiin, joista koitui hänelle ongelmia. Viimeiseksi hän rakastui Delilaan. Filistealaiset olivat luvanneet Delilalle suuret palkkiot, jos Delila ottaa selvää Simsonin voiman salaisuudesta ja siitä, miten hänet saadaan nöyryytettyä. Aluksi Simson ei halunnut kertoa totuutta voimansa salaisuudesta, vaan antoi kolme kertaa väärää tietoa Delilalle. Simson oli kuitenkin hyvin rakastunut Delilaan. Delila vetosi Simsoniin ja kyseenalaisti Simsonin rakkautta itseään kohtaan, koska hän ei ollut antanut sydäntään Delilalle. Lopulta Raamattu kertoo näin: ”Kun Delila joka päivä ahdisti Simsonia sanoillaan ja painosti häntä, Simson kiusaantui kuollakseen, avasi hänelle koko sydämensä ja sanoi: ’Partaveitsi ei ole milloinkaan koskettanut päätäni, sillä minä olen Jumalan nasiiri äitini kohdusta asti. Jos hiukseni ajetaan, voimani poistuu minusta ja minä tulen heikoksi ja olen kuin kaikki muutkin ihmiset.’” Tuom.16:16-17.

Seuraavaksi Delila kutsuu filistealaiset luokseen, nukuttaa Simsonin syliinsä ja leikkaa hänen hiuksensa. Sen jälkeen Delila kiusaa Simsonia, koska hänen voimansa ovat kadonneet. Filistealaiset ottavat Simsonin kiinni, puhkaisevat hänen silmänsä ja vievät vankilaan vääntämään jauhinkiveä. Filistealaiset ottivat kaiken ilon irti, koska olivat saaneet Simsonin nujerrettua. He juhlivat voittoaan ja pitivät Simsonia pilkkanaan. Simsonin hiukset kuitenkin alkoivat kasvaa ja kertomus päättyykin suureen kostoon. Filistealaisten juhliessa ja pitäessään Simsonia pilkkanaan, Simson pääsee rakennusta kannattelevien pylväiden luo. Hän saa vielä kerran Jumalalta voiman, jolla hän kaataa pylväät ja rakennuksen sortuessa ihmisten päälle, hän surmaa kuollessaan enemmän filistealaisia, kuin oli eläessään surmannut.

Uuden Testamentin uskoville on myös luvattu voima. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan minun todistajiani…” Apt.1:8. Simsonin voima oli fyysistä voimaa, meille luvattu voima on ennen kaikkea elämää muuttavaa voimaa. Monet fyysiset ihmeetkin kuuluvat tähän lupaukseen, mutta ennen kaikkea tuo voima muuttaa meitä sisältä käsin. Uudestisyntymisessä on kyse siitä, että me siirrämme luottamuksen tuohon voimaan, joka ei lähde meistä. Tämä tarkoittaa sitä, että me rukoilemme Hänen voimassaan, me palvelemme Hänen voimassaan, me rakastamme Hänen voimassaan ja me kannamme hedelmää Hänen voimassaan. Mutta ilman Jeesusta me emme voi kantaa hedelmää, koska Hän on puu ja me olemme oksat tässä puussa (Joh.15:4-5).

Simsonin voiman salaisuus oli hänen hiuksissaan, johon liittyi vihkiytyminen Jumalalle. Meidän voimamme salaisuus on siinä, että me tunnustamme olevamme oksia, emmekä puita eli meidän luottamuksemme on Jeesuksessa eikä meissä itsessämme. Meissä vaikuttaa voima, joka ei ole meistä lähtöisin. Ei-uskovaisen on mahdoton ymmärtää tätä. Väitän, että kaikissa muissa uskonnoissa ja uskomuksissa ihminen turvautuu omaan hyvyyteensä tavalla tai toisella, mutta Jeesus-uskossa me turvaudumme Jeesuksen hyvyyteen. Tässä on erittäin suuri ero.

Mitä sitten tapahtuu, kun me avaamme sydämemme jollekin ei-uskovaiselle niin kuin Simson teki? Meillä voi olla hyvä työkaveri, naapuri, ystävä, sukulainen tai jopa oman perheemme jäsen, joka ei ole oksana Jeesus-puussa. On valitettavaa todeta, että missä tahansa seurakunnassa voi olla myös ihmisiä, jotka ovat ulkonaisesti juuri niin kuin kuka tahansa uskova, mutta sisimmässään he luottavat omaan hyvyyteensä. On myös paljon uskovia, jotka ovat olleet joskus lähellä Jeesusta, mutta ovat myöhemmin etääntyneet Hänestä. Heissä voi olla jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Moni on selittänyt Raamatun ohjeet itselleen sopiviksi niin, että Jeesuksen seuraamisesta on jäänyt jäljelle pelkkä tyhjä kuori. Jos tällaisille ihmisille avaudumme ja odotamme heidän ymmärrystään, joudumme pettymään.

Jos saisin aikakoneella käydä antamassa Simsonille neuvon, kieltäisin häntä kertomasta filistealaisille hänen voimansa salaisuudesta. Ja jos hän kuitenkin haluaisi kertoa, käskisin häntä nukkumaan heiltä piilossa. Nykypäivän uskoville sanoisin, että on äärimmäisen hyvä olla avoin. Ei meillä tarvitse olla salaisuuksia. Ihmisten on helpompi luottaa meihin, kun olemme avoimia! Mutta meidän ei kannata missään tapauksessa odottaa, että ei-uskovat aina ymmärtäisivät meitä. Se on käytännössä mahdotonta. Paavali sanoo näin: ”Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, jotta tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut. Siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamin sanoin, vaan Hengen opettamin, selittäen hengelliset asiat hengellisesti. Sielullinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä on Jumalan Hengestä, sillä se on hänelle hullutusta, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska sitä on tutkittava hengellisesti.” 1.Kor.2:12-14.

Simson joutui kärsimään valtavasti avautuessaan Delilalle ja luottaessaan häneen. Hän oli rakkaudessaan niin sokea, että lopulta hän menetti myös fyysisen näkökykynsä. Uskova voi joutua myös kivuliaaseen kokemukseen, jos hän avautuu ei-uskovalle ja odottaa tämän ymmärrystä. Meidän ei kannata syyttää ei-uskovia siitä, etteivät he ymmärrä meitä. Ymmärtäminen on heille mahdotonta. On tärkeätä myös huomata yksi asia, josta Jeesuskin puhuu: ”Tämän maailman lapset ovat näet omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valon lapset.” Luuk.16:8. Kun Jeesus vuodattaa rakkauttaan meidän sydämiimme, se synnyttää meissä valtavasti luottamusta. Me tunnistamme, että tuo ihmeellinen rakkaus kohdistuu jokaiseen ihmiseen ja kuuluu jokaiselle. Me kadotamme hiljalleen tarpeen kilpailla, päteä tai vertailla itseämme muihin. Maailman lapset eivät ole näitä asioita kadottaneet. Siksi he ovat usein paljon ovelampia, kuin valon lapset. He usein onnistuvatkin osoittamaan omilla hyvillä teoillaan tai lahjoillaan, jotain sellaista, jolla he pystyvät osoittamaan ainakin näennäisesti, että ovat meitä parempia. Näin Delilakin toimi. Hänelle ei riittänyt luottavainen rakkaus, vaan hän haali itselleen voittoa. Meidän luottavainen sydämemme voi särkyä pieniksi palasiksi, kun odotamme ymmärrystä sieltä, mistä sitä ei ole mahdollista saada.

Maailman ongelma on ollut syntiinlankeemuksesta lähtien se, että ihmiset rakentavat sitä näennäisellä hyvyydellä. Kun Jumala sitten avaa ihmisen silmät näkemään totuuden, siirrymme pois maailman lapseudesta valon lapsiksi. Nyt onkin tärkeä kysymys, että miten valon lapsi voi rakentua ja pysyä vahvana? Ihmisellä on luontainen tarve saada tulla ymmärretyksi. Jos etsimme ymmärrystä väärästä paikasta, hajotamme itsemme pieniksi palasiksi. Totuus on se, että vain uskovainen voi ymmärtää toista uskovaista. Kun ei-uskovainen ei ymmärrä uskovaista, hänen suhtautumisensa alkaa tuntua väkisinkin halveksunnalta. Siksi Paavali sanookin: ”Älkää suostuko kantamaan vierasta iestä yhdessä niiden kanssa, jotka eivät usko. Mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valolla ja pimeydellä? Miten Kristus ja Beliar sopivat yhteen? Tai mitä yhteistä uskovalla on se kanssa, joka ei usko? Miten sopivat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut: ’Minä olen asuva heissä ja kulkeva heidän keskellään. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani.’ Sen tähden: ’Lähtekää pois heidän keskeltään ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä koskeko saastaiseen, niin minä otan teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne, ja teistä tulee minun poikiani ja tyttäriäni, sanoo Herra, Kaikkivaltias.’” 2.Kor.6:14-18.

Toisessa kohdassa Paavali antaa ohjeeksi puolisoille, ettei heidän tarvitse erota, vaikka puoliso ei ole uskossa. Hän ei siis opeta meitä siihen, että laitamme välit poikki kaikkien ei-uskovaisten kanssa! On kuitenkin äärimmäisen tärkeätä ymmärtää, ettei ei-uskovainen pysty rakentamaan sinua sisäisesti. Hän ei pysty ymmärtämään sinua eikä identiteettisi syvintä olemusta ja siksi hän ei osaa rakentaa sinua sisäisesti.

Kun uskovainen kohtaa toisen uskovaisen ja he juttelevat elämästään, heille syntyy usein yhteys. Kun Maria, Jeesuksen äiti, oli raskaana, hänelle oli henkisesti äärimmäisen tärkeätä mennä Elisabetin luo, joka oli myös raskaana odottaen Johannes Kastajaa. He ymmärsivät toisiaan, koska heille oli tapahtunut jotain hyvin samantapaista. Molemmat olivat saaneet Jumalalta tiedon lapsen syntymisestä ja kantoivat Jumalan palvelijaa kohdussaan. Marialla ei olisi ollut ketään muuta koko maailmassa, joka olisi pystynyt ymmärtämään häntä niin hyvin! Siksi hän viipyikin kolme kuukautta Elisabetin luona. Joskus Jumala johdattaa meidän elämäämme ihmisiä tai yhden ihmisen, jolla on paljon samanlaisia kokemuksia Jumalan kanssa. Hänen kanssaan keskustellessa meille tulee sellainen olo, kuin meidän todelliselle persoonallemme annettaisiin ensimmäistä kertaa lupa olla olemassa. Tuollainen yhteys rakentaa meitä henkisesti niin, ettemme voi tavallisesta terapiasta hyötyä koskaan niin paljon.

Uskovan voima ei ole meidän ponnisteluissamme. Se ei ole missään suorituksissa. Se ei ole myöskään minkäänlaisissa järkeilyissämme tai syvällisessä teologiassa. Uskovan voima on siinä, että hän polvistuu Jeesuksen ristin juurelle tunnustaen, ettei omassa voimassaan saa mitään muutettua paremmaksi. Jeesuksen ristiltä lähtee voima, joka muuttaa meidän koko elämämme. Voisi siis sanoa, että voima on meidän heikkoudessamme. Maailmalle tämä on hullutus.

Siunaten
Joni