"Rauhan minä jätän teille, minun rauhani, sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö." (Joh. 14:27).

Tämä jae on Jeesuksen jäähyväispuheesta. Opetuslapset murehtivat ja pelkäsivät ehkä sitä, että kuinka he tulisivat selviytymään kun Jeesus lähtee Isän luokse taivaaseen.

He olivat olleet Jeesuksen kanssa noin kolme ja puoli vuotta ja nähneet ne monet ihmeteot joita Jeesus oli tehnyt. He olivat oppineet luottamaan, että Jeesus selvittää vaikeat ja kiperätkin tilanteet, mutta nyt heidän tiensä olivat eroamassa tässä ajassa. Jeesus kuitenkin sanoi omilleen, että ei ole mitään peljättävää. Hän lupasi jättää oman rauhansa niille, jotka uskovat häneen.

Oletko koskaan pelännyt jotakin elämässäsi ? Uskon, että kaikki ihmiset joskus pelkäävät jotakin. Esimerkiksi ikävät uutiset, joita kuulemme maailmalta voivat saada meissä aikaan pelon tunteita ja epävarmuutta. Joku saattaa pelätä kuolemaa jne. Mutta Jeesus vakuuttaa myös meille tänään, että jos me uskomme häneen ja hän saa olla meidän elämämme Herra ja varjelija, niin meillä ei ole mitään pelättävää, sillä hän pitää meistä huolen.

Eräässä hengellisessä laulussa sanotaan : "Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa, kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla."

Jos sinulla ei vielä ole sydämessäsi Jeesuksen antamaa rauhaa, niin tänään voit tuon rauhan saada antamalla oman elämäsi Jeesukselle Kristukselle.

Sinua siunaten, Esa