Paavali puhui ilosta kirjeessään, jonka hän kirjoitti vankilassa. Ulkoisesti hänen asiansa eivät olleet kovin hyvin, mutta silti hän väitti iloitsevansa. Koko Uusi Testamentti puhuu satoja kertoja ilosta. Ilo on hyvin tärkeä teema Uuden Testamentin kirjoituksissa. Sanoma, jota saarnattiin, oli nimeltään ilosanoma. Eikä selvästikään tarkoitettu, että maanpäällinen elämä olisi ilotonta, mutta vain tulevaisuus rajan toisella puolella olisi täynnä iloa. Ilosta muistutettiin osana elämäämme täällä maan päällä. Ajatus on aika yksinkertainen: ”Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!” Fil.4:4
Me ihmiset etsimme luontaisesti iloa ja ilon aiheita elämäämme. Se tuntuu olevan sisään rakennettu ominaisuus meissä. Jos elämä tuntuu synkältä, alamme vaistomaisesti etsiä jotain, mikä voisi meitä piristää. Ilo pitää meitä pystyssä. Jos ilo otetaan kokonaan pois, psyykeemme ei kestä sellaista. Tasapaino perustuu siihen, että sisimmässämme on iloa riittävästi.
Iloa voimme saada monenlaisista asioista. Usein täytymme ilolla, kun koemme, että joku rakastaa ja kunnioittaa meitä. Lujat ja toimivat ihmissuhteet tuovat iloa. Olemme ehkä iloisia, kun tilillämme on rahaa ja saamme asua toimivassa kodissa. Harrastukset, saavutukset ja onnistumiset tuovat iloa.
On olemassa monenlaista iloa. Joskus ilomme on aika itsekästä ja siksi myös rajoittunutta. Olemme itse rakentaneet rajat, jossa voimme olla iloisia. Jos elämä ei pysy noissa rajoissa, menetämme iloamme. Usein ilomme on osittaista ja sellaista, että se täyttää vain osan meistä. Monesti koemme, että pystymme ylläpitämään iloamme, kunhan elämä pysyy meidän hallinnassamme.
Kun Paavali kirjoitti vankilakirjettään filippiläisille, hän selvästikin puhui todella voimallisesta ilosta. Hänelle tuo ilo oli jotain paljon syvempää. Se ei ollut kevytmielistä, mutta se oli vapauttavaa. Lukiessani tuota kirjettä aistin mielessäni, että hänen ilonsa pulppuili sillä tavalla, että se valloitti hänen sisimpänsä ihan kokonaan. Uskon, että hän suorastaan vietti ihanaa sisimmän juhlaa tuolla vankilassa.
Hän sanookin näin: ”Mutta jos minut uhrataankin, kun toimitan teidän uskonne uhripalvelusta, minä iloitsen ja iloitsen kaikkien teidän kanssanne. Samoin iloitkaa tekin ja iloitkaa yhdessä minun kanssani!” Fil.2:17-18
Tämä on mielestäni äärimmäisen kaunis kuvaus Paavalin mielen maisemasta. Hän oli keskittynyt tekemään oikein. Hän halusi koko sydämestään seurata Jeesusta ja palvella Häntä parhaansa mukaan. Hän koki siinä samalla, että Jumala täytti hänet sellaisella ilolla, jota kukaan ei voinut ottaa pois. Hän oikeastaan sanoo tässä, että hän on tehnyt kaiken parhaansa mukaan hyvällä omalla tunnolla, voi olla, että silti kaikki menisi totaalisesti pieleen, mutta silti hän kokisi suurta iloa Jumalan kanssa ja siksi siinä oli hyvä olla.
Uskon ja olen kokenut omassa elämässäni, että ilo Herrassa on erilaista, kuin muualta saatu ilo. Se on koko sisimmän täyttävää. Se on sellaista, joka muuttaa mielen maiseman kokonaisvaltaisesti. Se on myös kestävää, horjumatonta iloa, joka vaikuttaa positiivisesti siihen, miten elän ja käyttäydyn.
Miten voimme löytää ilon Herrassa? Ilo perustuu siihen, että elämme lähellä Jeesusta. Voimme olla lähellä Jeesusta, kun seuraamme Häntä. Uusi Testamentti kertookin kattavasti, mitä tarkoittaa seurata Jeesusta. Monesti löydämme ilon Herrassa, kun osoitamme rakkautta ja kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan, kun suostumme antamaan anteeksi, kun olemme kovuuden sijaan nöyriä ihmissuhteissa, kun keskitymme tekemään oikein ja olemaan kuuliaisia. Puhdas omatunto Jumalan edessä valmistaa meitä iloon.
Haluan toivottaa sinulle tänään keveitä askeleita Jumalan läheisyydessä! Toivon, että ilo voisi pulppuilla sisimmässäsi!
Siunaten
Joni