Viimeksi kirjoitin avoimesta sisimmästä koettelemuksissa. Nyt puhun Jumalan mahdollisuuksista, joille meidän on tärkeätä avata sisimpämme. Me koitamme helposti suunnitella oman elämämme ja nähdä vain ne mahdollisuudet, joita meillä on omassa itsessämme. Raamattu opettaa meitä näkemään Jumalan mahdollisuudet.

Mooses toi Israelin kansan meren rannalle, kun he lähtivät Egyptin orjuudesta. Inhimillisesti olisi ollut järkevämpää kulkea toista reittiä. Jumala kuitenkin suunnitteli, että Israel johdatettaisiin luvattuun maahan Hänen tavallaan. Jumala halusi näyttää suuruutensa avaamalla Israelin kansalle meren, jonka läpi he saivat kulkea ja egyptiläisten armeija huuhtoutui mereen. Samalla tavalla Jumala haluaa johdattaa sinua ja minua oman meremme rannalle löytääksemme Jumalan tavan toimia. Hän haluaa tehdä ihmeitä meidän elämässämme.

Paavali sanoi näin: ”Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä.” Gal.5:25 Hengessä vaeltaminen tarkoittaa Jumalan tavalla toimimista. Mikään ei ole niin ihanaa, kuin löytää yhä enemmän Jumalan toimintatapoja omassa elämässä. Pyhä Henki kasvattaa meitä armollisesti ja kärsivällisesti ja saa aikaan hyvää hedelmää.

Pietari oli muutamien muiden opetuslasten kanssa kalastamassa järvellä. Jeesus oli juuri kuollut ja ylösnoussut. Hän oli näyttäytynyt jo opetuslapsilleen ylösnousseena. Pietarin elämän kriisit olivat kuitenkin pahasti kesken. Ehkä hän oli palannut ammattinsa pariin, koska koki syvää syyllisyyttä siitä, että oli kieltänyt Jeesuksen. Kun tuntematon hahmo saapui rannalle kyselemään opetuslapsilta, että onko heillä syötävää, kukaan heistä ei tunnistanut tätä hahmoa. Syötävää ei ollut, koska kalaa ei oltu saatu koko yönä. Hahmo käski heittää verkon veneen oikealle puolelle. Näin toimiessaan he huomasivat verkon täyttyvän kaloista. Siinä vaiheessa opetuslapsi Johannes tajuaa, että rannalla huuteleva hahmo on Jeesus. Aiemminkin oli tapahtunut vastaava ihme. Tämä ihme oli kuin Jeesuksen tavaramerkki. Jeesus tunnistettiin Hänen toimintatavastaan. Ihmeet kuuluvat Jumalan toimintatapoihin edelleen.

Opetuslasten päästyä rannalle 153 kalan kanssa ja heidän syötyään, Jeesus selvittää Pietarin kanssa hänen ongelmiaan. Jeesus kysyy kolme kertaa Pietarilta, että rakastaako hän Jeesusta. Kolmannen vastauksen yhteydessä Pietari tunnustaa: ”Sinä tiedät kaiken” Joh.21:17 Jeesus todellakin tietää kaiken myös meidän elämästämme. On hyvä huomata, että Hän toimii oman tietonsa pohjalta. Joskus meitä voi yllättää Hänen aikataulunsa tai toimintatapansa, mutta Hän toimii niin, koska Hän tietää kaiken.

Jesajan aikana oli ihmisiä, jotka muistelivat kaihoisasti Mooseksen aikoja. He katselivat merelle odottaen samanlaista ihmettä, mikä oli tapahtunut Mooseksen aikana. Jesaja sanoo heille näin: ”Näin sanoo Herra, joka teki tien mereen ja polun valtaviin vesiin, joka pani liikkeelle vaunut ja hevoset, sotaväen ja väkevät urhot. He makaavat eivätkä nouse, he vaipuivat tyhjiin, sammuivat kuin tuli lampunsydämestä: Älkää entisiä muistelko, älkääkä menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta! Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle.” Jes.43:16-19

Jos katsomme merelle, emme huomaa ihmeitä, joita tapahtuu aavikolla. Jumala on täynnä mielikuvitusta ja Hän toimii monella tavalla. Raamattu on täynnä toisiinsa nähden hyvin erilaisia Jumalan toimintatapoja. Jos Jumala toimi joskus jollain tietyllä tavalla, Hän saattaa nyt toimia ihan uudella tavalla. Olemmeko valmiit siihen?

Kun Daavid oli lähdössä kohtaamaan Goljatia, kuningas Saul tarjosi hänelle omaa sotavarustustaan. Jumala oli suunnitellut, että Daavid taistelisi lingolla ja kivellä, joita Jumala oli häntä opettanut käyttämään. Inhimillisesti olisi voinut ajatella, että kunnon taisteluvarustus olisi ollut parempi. Usein saatamme sekoittaa Jumalan suunnitelmiin omia suunnitelmia ja silloin asiat eivät toimi. Kun Jumala johtaa meitä johonkin, Hän haluaa toimia omalla tavallaan. Daavid voitti Goljatin, koska hän riisui Saulin varusteet ja lähti sotimaan Jumalan suunnittelemalla tavalla.

Jumalalla on sinulle henkilökohtainen suunnitelma. Hän haluaa johdattaa sinua omalla tavallaan ja Hänen suunnitelmansa on räätälöity juuri sinun elämääsi varten. Kannustan sinua etsimään Hänen tahtoaan ja avaamaan sisimpäsi Hänen mahdollisuuksilleen.

Siunaten
Joni