Mikä Jumala vastaa rukoukseen? Se on ehkä merkittävin kysymys, jos mietimme, mikä maailman kaikista uskonnoista on oikea. Olisi hullua uskotella itselleen läpi elämän jotain sellaista, mikä ei ollenkaan toimi.
Elian aikana Vanhassa Testamentissa oli hyvin mielenkiintoinen tapahtuma Karmel-vuorella (1.Kun.18). Siihen aikaan Israelissa oli paljon Baal-jumalan palvelijoita. Elia oli kuitenkin yksi niistä, jotka uskoivat Israelin Jumalaan. Elia oli kutsunut Karmel-vuorelle Baalin profeettoja ja Israelin kansan. Elia haastoi Baalin palvelijat. Hän käski rakentaa alttarin, johon ei sytytetty tulta ollenkaan. Myös Elia rakentaisi alttarin, mutta ei sytyttänyt siihen tulta. Baalin palvonnassa oli ollut tapana, että alttarilla oli tunneli, jossa Baalin profeetta oli piilossa ja sytytti tulen sopivalla hetkellä. Nyt kuitenkin he joutuivat rakentamaan alttarin avoimelle maalle, joten huijaukset eivät onnistuneet. Baalin profeetat huusivat jumalaansa monta tuntia hypellen ja he joutuivat lopulta hurmokseen, mutta tuli ei syttynyt. Lukiessani kertomusta minulle tulee sellainen käsitys, että Baalin profeetat kokivat hyvin voimakkaita tunteita rukoillessaan. He pitivät myös kovaa meteliä. Joskus mekin saatamme kuvitella, että suuret tunteet ja hurmostilat ovat ihmeellistä Jumalan vaikutusta. Luulen, että kristinuskon nimissä on järjestetty paljon sellaisia tilaisuuksia, joissa tavoitellaan suuria tunnekokemuksia. On kuitenkin terveellistä kysyä, että onko nuo tunnekokemukset muuttaneet elämäämme. Onko Jumala todella tullut jotain tekemään, vai onko kyse pelkästään meidän tunteilusta?
Seuraavaksi Elia rakensi oman alttarinsa ja käski vielä kastella alttarilla olevat puut kolmeen kertaan. Kun Elia rukoili, niin tuli lankesi alttarille. Ajattelen, että tuossa tilanteessa oli katsojien helppo tehdä johtopäätöksiä. Se Jumala, joka vastasi rukoukseen, oli todellinen.
Ennen tätä tapahtumaa Elia oli omassa elämässään nähnyt ihmeellistä Jumalan vaikutusta. Jumala oli pitänyt hänestä huolta ihmeellisellä tavalla kuivuuden keskellä. Uskon, että Jumalan yliluonnollinen huolenpito oli kasvattanut Elian uskoa ja luottamusta Jumalaan. Kun alttari oli rakennettu ja puut kasteltu, Elia tunsi sydämessään luottamusta, koska Jumala oli niin monta kertaa hänelle osoittanut olevansa sanojensa takana. Tällaista Jumalaa on ihana palvella. Voi olla varma, että Hän ei koskaan petä. Hän toimii johdonmukaisesti juuri niin kuin on luvannutkin.
Onko meillä tällainen Jumala? Sytyttääkö meidän Jumalamme edelleen tulen alttarille? Tapahtumat Karmel-vuorella olivat poikkeukselliset ja tärkeät silloin, mutta miten Israelin Jumala osoittaa suuruuttaan tänään? Ajattelen niin, että alttari on meidän elämämme. En tarkoita nyt jotain tiettyä osaa elämästämme, vaan ihan kokonaisuudessaan ja täydessä aitoudessaan meidän elämäämme. Kun tulemme Jeesuksen luokse, me annamme elämämme Hänelle. Seuraavaksi on mielenkiintoista nähdä, mitä Hän tekee elämässämme.
Kun olemme antaneet elämämme Jeesukselle, meistä tulee Jumalan lapsia. Uskon, että tuo lapseuden kokeminen muuttaa ratkaisevasti elämäämme. Saamme kokea olevamme Jumalan sylissä. Tiedämme Hänen pitävän meistä huolta. Olemme koko ajan Hänen rakkautensa kohteina. Tällainen asema muuttaa elämän käsikirjaa suuresti. Kun meitä rakastetaan, niin meidän on paljon helpompi rakastaa muita. Meidän on paljon helpompi nähdä muut hyvässä valossa, koska Jumala katsoo meitä rakastavilla silmillään. Jumalan hyvyys täyttää meitä positiivisilla ajatuksilla. Jopa hyvin tavalliset asiat tuntuvat mukavilta, koska Hänen hyvyytensä tuo väriä elämäämme.
Ollessamme ilman Jumalaa, me etsimme täyttymystä elämäämme eri asioista. Jumalan lapsina asia kääntyy toisin päin. Hänen hyvyytensä täyttää meidät ja se tulvii meihin niin, että se pursuaa yli. On toki selvää, että Jumalan lapsetkin kohtaavat vaikeuksia ja vaikeita aikoja. Niiden keskellä Jumalan lapsi saa kuitenkin olla varma, että kaikki on kuitenkin aina Jumalan kädessä. Kuljemme vaikeuksienkin kautta voittoihin.
Jumalan lapsena oleminen on myös vahvasti tunneasia. Tunnemme iloa, kiitollisuutta, rauhaa, rakastettuna olemista jne. Mutta toisin kuin lyhyet hurmoshetket tässä tunteessa on kyse kestävästä todellisuudesta elämässämme.
Mitä sitten, jos oma kokemus Jumalan lapseudesta ei näytä muuttavan mitään? Etsimme edelleen täyttymystä monista asioista, emme uskalla luottaa Isän huolenpitoon ja meidän on vaikeata nähdä muita ihmisiä hyvässä valossa. Mistä tämä voi johtua? Yksi syy voi olla se, ettemme ole oikeasti antaneet elämäämme Jeesukselle. Sanomme Hänelle antavamme kaikkemme, mutta käytännössä pidämme ohjat omissa käsissämme. Tässä tapauksessa kannustan sinua antamaan ohjat oikeasti Hänelle. Et tule katumaan! Hän tietää paljon paremmin, mikä sinulle on parasta.
Toinen syy voi olla, että antaessamme elämämme Jeesukselle, emme uskalla luottaa Häneen. Yritämme itse sytyttää tulen. Ponnistelemme omin voimin, että elämä näyttäisi oikealta. Tällöin emme anna Jumalalle mahdollisuutta toimia. Monesti on mahtavaa tuntea Jumalan edessä itsensä voimattomaksi ja tyhjäksi. On tärkeätä oppia kokemaan riippuvaisuutta Häneen. Hän saa aikaan meissä muutosta, kunhan annamme Hänen toimia. Rakastan omassa rukouksessani tunnustaa Jumalalle, että ilman Häntä olen kurja, säälittävä, köyhä, sokea ja alaston (Ilm.3:17).
Jumala toimii vielä tänäänkin. On aika rakentaa alttari luovuttamalla oma elämä kokonaan Hänelle. Hän odottaa rukoustasi ihan samalla tavalla, kuin Hän odotti Elian rukousta. Tuli on tulossa!
Siunaten
Joni