Oletko löytänyt kultaisen keskitien? Usein kuulee ajatuksen, että kultainen keskitie on hyvä löytää. Missään ei kannata mennä äärimmäisyyksiin. Toimiiko se myös Jeesus-uskossa? Onko se hyvä niin, että ollaan sopivasti uskossa, mutta ei anneta sen liikaa viedä. Huolehditaan, että elämä ja perhe pysyy tasapainossa ja usko tulee niiden ehdoilla. Käydään seurakunnassa aina, kun se kaikille sopii. Huolehditaan siitä, ettei Jeesus-usko keikauta venettä liikaa.
Mitä meistä tulee, jos menemme äärimmäisyyteen Jeesuksen kanssa? Millaisia hedelmiä meidän elämästä voidaan nähdä silloin? Onko ääriuskovaisuus sitä, että Jeesuksesta puhutaan koko ajan ja joka paikassa, niillekin, jotka eivät halua kuunnella? Onko se sitä, että seurakunta nousee tärkeysjärjestyksessä perheen edelle? Elääkö ääriuskovainen yliluonnollisessa uskon pilvessä siten, että hän kuulee jatkuvasti ääniä ja saa rukouksiinsa miljoonia vastauksia?
Eräs saarnamies odotti viimeiseen elinpäiväänsä asti vielä suurempia Jumalan voiman ampeereja. Hän oli nähnyt paljon ihmeitä ja Jumalan voiman ilmenemistä, mutta hän kaipasi lisää ampeereja. Sellaisia ampeereja, että ihmisten tarpeettomiksi jääneitä pyörätuoleja saataisiin ihan kuorma-autolla kuljettaa vanhojen tavaroiden kauppaan.
Joskus me keskitymme niin yksipuolisesti johonkin toiveeseen, jota haluaisimme uskovina nähdä, että kadotamme tärkeimmän. Kyllä Jumala haluaa ampeerejaan meille antaa ja sitä me todella tarvitsemmekin. Joskus kuitenkin unohdamme, että nuo ampeerit ovat rakkauden ampeereja. Johannes kirjoitti aikanaan, että Jumala on rakkaus (1.Joh.4:16) ja, että rakkaus on Jumalasta (1.Joh.4:7). Jeesuksen osoittama rakkaus oli äärimmäistä. Siinä ei oltu jääty kultaiselle keskitielle. Rakasti, vaikka me olimme syntisiä ja Jumalan vihollisia. Rakasti, vaikka keho oli täynnä haavoja ja kipua. Hän oli saanut osakseen vain pilkkaa ja hylkäämistä, mutta silti raahasi verta vuotavana kaikin voimin ristiä sinne, missä Hänen rakkautensa voitaisiin ilmaista mahdollisimman selkeästi. Näitä ampeereja Jumala haluaa meidänkin elämään antaa. Eikä Hän halua meidän jäävän kultaiselle keskitielle.
Kun Jumalan rakkauden ampeerit saavat täyttää meidät, löydämme ulospääsyn mahdottomaltakin tuntuvasta umpikujasta avioliitossa. Silloin kaikkein herkinkin lapsemme tunnistaa yhä uudestaan ja uudestaan, että rakkautemme on niin turvallista, syvää ja kestävää, ettei tarvitse loukkaantua eikä lähteä karkumatkoille. Jokainen lähimmäisemme aavistaa meistä, että meihin voi luottaa, koska rakkaus on meidän motiivimme. Seurakunnassakin me rakennamme ja tuemme, mutta emme hajota, emmekä paina ketään alas.
Ilman Jumalaa elämämme ja perheemme ovat kuitenkin kuin tyhjiä kuoria. Ihan sama, vaikka menestyisimme urallamme ja asuisimme kauniissa talossa. Kaikki ulkonainen on tyhjää, jos ei Jumala saa meidän elämässämme vaikuttaa. Lastemmekin menestys on merkityksetöntä, ellei Jumalan rakkaus ole saanut heitä koskettaa. Samojen pyykkien, imurin, tiskiharjan tai ruohonleikkurin kanssa työskentely voi olla kuin tervan juontia, kun Jumala on työnnetty kauas. Mutta sitten, kun Hän saa olla meitä lähellä, me suorastaan rakastamme kotitöitä ja sitä elämää kaikessa tavallisuudessaan.
Kuulin jälkeenpäin eräästä baarikeskustelusta, jossa oli puhuttu minun lapsistani säälien. Oli kuulemma niin ahdistavaa tietää, että jotkut ovat joutuneet syntymään tuollaisen uskoonsa höpsähtäneen miehen lapsiksi. Eivät he mitään elämästämme tienneet, mutta päättelivät julkisesta uskostani, että lapsilla täytyy olla todella ahdistavaa. He eivät tienneet mitään siitä rakkauden määrästä, jolla Jumala meitä hoitaa. He eivät tienneet, ettei elämässämme ole kysymys äärimmäisestä sääntöjen viidakosta, vaan äärimmäisen rakkauden todellisuudesta. He eivät tienneet, ettemme me päätä lastemme puolesta, mihin heidän täytyy uskoa. Meidän tehtävämme on vain rakastaa heitä ehdoitta. Tietenkin me kerromme uskostamme, mutta rakkautemme ei voi koskaan himmetä niin kauan, kuin se perustuu Jeesus-uskon yksinkertaisiin alkeisiin.
Olen päättänyt olla ääriuskovainen. Haluan luovuttaa kokonaan itseni ja elämäni Jumalalle. Haluan ylläpitää yhteyttä uskoviin seurakuntaelämän kautta, koska tiedän heidänkin olevan oikeilla jäljillä. Haluan, että jokaista päivääni määrittää Jumalan ihana ja ihmeellinen läsnäolo ja vaikutus. Olen oppinut ymmärtämään, että Hän laittaa elämässämme asiat järjestykseen parhaalla mahdollisella tavalla.
Siunaten
Joni