Sain jutella viime viikolla Soinissa kolmen sellaisen ihmisen kanssa, joita ihailen hyvin paljon. Heitä kaikkia yhdistää se, että he kiertävät Suomessa monilla paikkakunnilla ja puhuvat Jeesuksesta. Heidän nimensä ovat Ossi, Arto ja Toni. Olen ollut useita kertoja kuuntelemassa heitä kaikkia ja he ovat tehneet suuren vaikutuksen minuun. Heitä ajatellessani tajusin, että he ovat hyvin erilaisia toisiinsa nähden. Jokainen heistä palvelee Jumalaa omalla tavallaan. Tajusin, että en voisi Artoa pyytää laulamaan sydäntä koskettavia lauluja herkällä ja puhuttelevalla äänellä niin kuin Ossi. En voisi myöskään pyytää Ossia julistamaan voimakkaalla ja sydäntä sytyttävällä tavalla niin kuin Arto. Ei onnistuisi myöskään ollenkaan, jos pyytäisin Ossia tai Artoa puhumaan ja räppäämään koululaisille sellaisella valloittavalla, myötätuntoisella ja mieleenpainuvalla tavalla niin kuin Toni. Tätä ajatellessani, tajuan, kuinka suurenmoinen rikkaus on meidän erilaisuutemme. Minä en pystyisi esiintymään yhtään sen enempää Ossin, Arton kuin Toninkaan tyylillä. Astuessani omaan tehtävääni, minun on tärkeätä olla levollisesti oma itseni.
Meitä haastetaan roomalaiskirjeessä kilpailemaan toistemme kunnioittamisessa (Room.12:10). Kunnioittaminen tarkoittaa toisen arvon ymmärtämistä. On ihanaa tajuta, miten mahtavia lahjoja toiset ovat saaneet elämälleen. On upeata saada ihailla toisten persoonallisuuksia. Samalla on hyvä tajuta, ettei meidän kuulu matkia ketään.
Max Lucadon kirjoittamassa lasten kertomuksessa nimeltään Lahja sinulle, kerrotaan tarinaa mepposista. Mepposet ovat puuseppä Eelin tekemiä puunukkeja. Eräänä aamuna heistä jokainen saa Eeliltä lahjaksi jotain itselleen sopivaa. Joku saa vasaran, joku kitaran, joku siveltimen ja väripaletin, joku neulomistarvikkeet, joku kauhan, joku siivousvälineitä ja joku kirjan. Jokainen sai sellaisen lahjan, jota myös tykkäsi käyttää. Pian mepposten kylään tuli vieraaksi perhe, joka oli väsynyt, nälkäinen ja kylmissään. Heidän vaununsa rengas oli rikkoutunut. He olivat menossa tapaamaan Eeliä. Kyläläiset yrittivät epätoivoisesti auttaa perhettä, mutta mikään ei onnistunut. Lopulta kyläläiset menivät kysymään Eeliltä neuvoa. Eeli vastasi heille: ”Kuulostaa siltä, että kaikki tekevät jotakin, mutta kukaan ei tee sitä mitä pitäisi.” (s.38) Eelin neuvo kuului näin: Käyttäkää niitä lahjoja, jotka minä olen teille antanut. Älkää yrittäkö käyttää sellaisia lahjoja, joita teillä ei ole. Tehkää ennen muuta sitä, mitä parhaiten osaatte.” (s.41) Tämän neuvon saatuaan, kyläläiset onnistuivat auttamaan vieraitaan erinomaisesti.
Ennen kuin Paavali kehottaa roomalaiskirjeessään kilpailemaan toistemme kunnioittamisessa, hän opettaa seurakuntaa näkemään, että meillä on erilaisia tehtäviä ja lahjoja (Room.12:3-8). Samalla hän kehottaa jokaista palvelemaan innokkaasti omalla paikallaan. Olemme seurakuntana kuin ruumis, jossa on monta erilaista jäsentä. Kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä.
Tämän kirjoituksen tavoitteena on haastaa sinua arvostamaan sitä lahjaa, joka sinulla on. Kun opit arvostamaan omaa paikkaasi ja lahjaasi, osaat paremmin arvostaa myös muiden lahjoja.
On levollista ymmärtää, että Jumala kutsuu meitä palvelemaan sillä keitä me olemme ja mitä meillä on! Kun Jeesus aikoi ruokkia yli 5000 ihmistä yliluonnollisesti, hän ei käyttänyt suurta leipomoa, vaan pienen pojan eväitä. Voit kokea, että sinä olet kuin tuo pieni poika pienen eväspussinsa kanssa tai voit kokea, että vierelläsi joku on kuin tuo pieni poika. Meidän olisi hyvä opetella katsomaan sekä itseämme, että muita Jumalan näkökulmasta. Hänen matematiikallaan pienet eväät riittävät yli viidelle tuhannelle. Eikä Hän ole muuttunut.
Siunaten
Joni