"Vahvistakaa heikot kädet, lujittakaa horjuvat polvet. Sanokaa niille, joiden sydän on pelokas: 'Olkaa lujia, älkää pelätkö. Katsokaa, teidän Jumalanne!'" Jes.35:3-4
Joskus elämämme voi olla hyvin horjuvaa. Se voi olla horjuvaa, koska olemme rakentaneet elämämme huonolle perustukselle. Tai se voi olla horjuvaa, koska emme uskalla pysähtyä. Jokin ajaa meitä koko ajan tavoittelemaan jotain. Emme osaa tyytyä siihen, mitä meillä on. Paavali kirjoitti Timoteukselle näin: "Jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa on suuri voitto." 1.Tim.6:6
Jumala on todella rikas antaja omille lapsilleen. Hän kuuntelee mielellään meidän rukouksiamme ja vastaa omalla tavallaan ja aikataulullaan niihin. Onneksi Hän ei kuitenkaan ihan kaikkia pyyntöjämme toteuta, koska aina emme tiedä mikä on meille oikeasti parasta. Joskus meille käy niin, ettemme tunnista omia tarpeitamme. Olemme tyytymättömiä Jumalan edessä, mutta emme osaa esittää Hänelle oikeita pyyntöjä. Teemme rukouksesta tehotonta ja jopa ahdistavaa, kun tunnemme itsemme tyytymättömiksi, muttemme tiedä, mitä pyytäisimme. Jumala ei halua ajautua meidän kanssa siihen, että opimme olemaan epätoivoisia ja ahdistuneita rukoillessamme Häntä. Hän haluaa, että opimme luottamaan Häneen. Hän on meidän luottamuksemme arvoinen. Jos emme tiedä, mitä me tarvitsemme niin silloin on parempi keskittyä kiittämään Häntä. Ehkä sitä kautta tunnistamme myös tarpeemme paremmin.
Terve ihminen ei tarvitse paranemisihmettä. Jos ilo on virtaillut pitkin päivää ja siksi olet laulellut vaikkapa ylistyslauluja Jumalalle, et välttämättä tarvitse jotain sykähdyttävää kokemusta enää. Jos sydän on jo valmiiksi täynnä ihmeellistä rauhaa, on jopa hassua odottaa Jumalalta jotain sävyttävää ilmestymistä. Ehkä Hän on jo antanut ne asiat sinulle, mitä olet tarvinnut.
Lihan mieli on sellainen, että haluaisimme tehdä erityisen vaikutuksen toisiin ihmisiin. Haluaisimme olla jotain suurta ihmisten silmissä tai edes jollain lailla säväyttää. Lopulta kuitenkin parasta on olla ihan tavallinen. Tavallisena on levollista olla. Jumala ei halua koskaan antaa lahjojaan meille, että voisimme tehdä niillä vaikutuksen toisiin ihmisiin. Jumalan tavoite on, että tuntisimme olevamme tasavertaisia ihmisiä kaikkien muiden kanssa. Emme tarvitse erityistä Jumalan ilmestystä siksi, että voisimme osoittaa jollekin olevamme jotain erityistä.
Rakastan sitä, miten Jeesus kuvailee Hänen seuraajanaan olemista: "Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sielullenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani on kevyt." Matt.11:29-30 Jos seuraamme vain Jeesusta, meidän on vaikea palaa loppuun. Jeesuksen seuraamiseen ei liity yliyrittäminen tai epätoivoinen elämän paikkailu. Jeesusta seuratessa ei tarvitse keskittyä ihmisten suosioon tai mielipiteisiin. Jeesuksen seuraaminen on elämistä puhtaalla omalla tunnolla Hänen armossaan niin, ettei tarvitse kantaa syyllisyyden taakkaa.
Apostolien teoissa kerrotaan alkuseurakunnasta näin: "Jumalan sana levisi ja menestyi. Opetuslasten määrä kasvoi Jerusalemissa suuresti, ja myös suuri joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi." Apt.6:7 Alkuseurakunta tarjosi seillaista sanomaa Jeesuksesta, joka ei pettänyt. Ihmiset saivat tuon sanoman kautta löytää yhteyden Jumalaan, joka toimi. Jumala vastasi ihmisten rukouksiin ja piti heistä huolta. Tämä oli hyvä syy olla tyytyväinen ja tasapainossa. Meillä on täsmälleen sama mahdollisuus. Jumala pitää meistä huolta ja kuulee meidän rukouksemme. Meidän ei tarvitse säntäillä eri puolille tai olla levottomia. Voimme rauhoittua ja olla tyytyväisiä Hänen läheisyydessään.
Siunaten
Joni