Herran käsi tuli minun päälleni ja vei minut pois Herran hengessä ja laski minut keskelle laaksoa. Ja se oli täynnä luita. Ja hän kuljetti minua ympäri niitten ohitse; ja katso, niitä oli hyvin paljon laakson kamaralla, ja katso, ne olivat hyvin kuivia. Niin hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, voivatkohan nämä luut tulla eläviksi?" Mutta minä sanoin: "Herra, Herra, sinä sen tiedät". Niin hän sanoi minulle: "Ennusta näistä luista ja sano niille: Kuivat luut, kuulkaa Herran sana. Näin sanoo Herra, Herra näille luille: Katso, minä annan tulla teihin hengen, ja te tulette eläviksi. Minä panen teihin jänteet, kasvatan teihin lihan, vedän yllenne nahan ja annan teihin hengen, ja te tulette eläviksi. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra." Minä ennustin, niinkuin minua oli käsketty. Ja kävi humahdus, kun minä ennustin; ja katso, kuului kolina, ja luut lähenivät toisiaan, luu luutansa. Minä näin, ja katso: niihin tulivat jänteet ja kasvoi liha, ja päälle vetäytyi niihin nahka; mutta henkeä niissä ei ollut. Niin hän sanoi minulle: "Ennusta hengestä, ennusta, ihmislapsi, ja sano hengelle: Näin sanoo Herra, Herra: Tule, henki, neljästä tuulesta ja puhalla näihin surmattuihin, että ne tulisivat eläviksi." Minä ennustin, niinkuin hän oli minua käskenyt, ja niihin tuli henki, ja ne tulivat eläviksi ja nousivat ylös jaloillensa: ylenmäärin suuri joukko. Hes. 37:1-10

Jumalalle mikään ei ole mahdotonta eikä kukaan ole hänelle toivoton tapaus. Uskotko sen? Jumalalle on mahdollista muuttaa kurjinkin syntinen ja hengellisesti täysin kuollut oman rakkautensa ja pyhyytensä lähettilääksi. Muutamia vuosia sitten eräs henkilö tuli pyytämään rukousta tullakseen uskoon ja vapautuakseen vuosikymmeniä kestäneestä juopottelusta. Rukoilin ystäväni kanssa yksinkertaisen rukouksen hänen puolestaan ja siinä hetkessä alkoi uusi elämä tuon ihmisen kohdalla. Synnin kahleet kirposivat ja mikä hienointa, hän on yhä edelleen vapaa. Hän oli monien ihmisten mielestä toivoton tapaus, mutta Jumalan ajatukset hänestä olivat toisenlaiset. Ylistys Herralle!

Jumala rakasti meitä, kun vielä olimme syntisiä. Hänen rakkautensa ei katso ihmiseen, vaan se on kaikille sama, yhtä lämmin, valloittava, uudistava ja vapauttava. Hänellä on varaa luottaa rakkautensa muuttavaan voimaan, sillä täydellinen uhri on annettu ristillä. Tapani Suonto on kirjoittanut: "Rakasta ihmistä sellaisena kuin hän on ja saat hänet muuttumaan sellaiseksi kuin hänen tulisi olla. Näin Jeesus toimi."

Kuinka helppoa onkaan huomioida etäältä kanssakulkijan vajavaisuuksia, virheitä ja epätäydellistä käytöstä. Mieleen voi hiipiä ajatukset: "et saisi olla tuollainen, sinun tulisi muuttua, et kelpaa joukkoomme, olet toivoton tapaus". Tällainen oli luonnollisen ihmisen arvio Lasaruksesta: "Herra, hän haisee jo, sillä hän on ollut kuolleena neljä päivää." Mutta tarvitsemmekin Jumalan Pyhän Hengen sydämiimme, jotta voimme olla sellaisia rinnallakulkijoita, jotka luottavat Jumalan mahdollisuuksiin ja noudattavaa Jeesuksen ohjetta: "Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä." Tämän Jeesus sanoi opetuslapsilleen tarkoittaen vasta hetkeä aiemmin kuolleista herättämäänsä Lasarusta. Opetuslapsien tehtäväksi jäi Lasaruksen päästäminen vapaaksi kuolinkääreistä. Synti jättää aina ikävät jälkensä, mutta rakkaus parantaa haavat ja vapauttaa sidotut. Meidät Jeesuksen opetuslapsina on kutsuttu juuri tähän ihmeelliseen tehtävään.

Jumala herätti henkiin kuolleet kuivat luut. Minulla ja sinulla on siis toivoa, Jumalan kansalla on toivoa. Saakoon Soinissakin kuulua kolina, kun Jumala meitä lähentää toinen toisiimme. Keskinäisestä rakkaudesta maailma ymmärtää, että olemme hänen opetuslapsiaan. Suurin on rakkaus!

Sinua siunaten ja lämmintä kesää toivotellen,
Esa-Pekka